Viime syksynä totesin olevani ihan rapakunnossa. Pelkkä kerrosten välinen rappujen nouseminen pisti puuskuttamaan ja huomasin hengästyväni jo niin pienestä. Työ, joka on fyysisesti raskasta ja haastavaa, alkoi tuntua yhä enemmän selässä ja jaloissa. Mietiskelin että varmaan on nyt iskeny joku vakava sairaus kun en millään meinaa jaksaa ees työpäivää kunnialla tehä. Peiliin kattomisen olin jättäny jo aikoja sitten. Peilikuva oli kaikkea muuta kun miellyttävä. Siis mullahan ei ole vyötäröllä mitään makkaroita vaan ihan rehellinen jumppapallo :/ Leukoja oli tullu toinen lisää ja muutenki kuva oli läsähtäny ja väsynyt. Ei paljo kiinnostanu kattella.
Päätin kuitenki sitte tarkastella sitä peilikuvaa tarkemmin. Oli se kuulkaa kauhiaa kattottavaa. En se voinu olla minä joka sielä oli :/ Ainakaan se en halunnu olla minä !!
Monta iltaa istuin netin ihmeellisessä maailmassa ja etsin vaihtoehtoja. Oli salia jos jonkinlaasta. Naisille, miehille, kaikille, kaiken ikääsille, kokoosille ja näköösille. Valitte ny niistä sitte. Ehän mä eres tienny mitä mä haen. Ehkä joku joka reenaa mun puolesta, nopeesti, tehokkaasti ja halvalla :D No ei kyllä ollu tarjolla. Pojaltani kyselin neuvoja ja neuvoja toki tuli, mutta luulen ettei hänkään kauheen toiveikas ollu mun motivaation suhteen. Onhan lapset hyvin läheltä seuranneet tätä mun valtavaa intoa joka aina loppuu enneku on ees alkanu.
Pistin kuitenkin yhdelle suht hiljan avatulle salille s-postia ja nopeasti sainkin vastauksen ja sovittiin tapaaminen. Lokakuun 21 päivä tavattiin ja astuin ensimmäisen askeleen, sillä hetkellä suureen tuntemattomaan.
Tunnustin realiteetit, musta ei enää tulis kakskymppisen vartaloista, bikini aika oli ajanut mun ohi. Kuhan ny sais ees ton kokouimapuku ajan takasi :D
"Aikuinen nainen mä oon ... " ei kyllä yhtää tuntunu siltä. Vähä kyllä pelottiki kun ne mun lukuisat yritykset liikkua oli yks toisensa jälkeen kariutunu. Joko nyt mun motivaatio riittää tähän muutokseen vai paanko taas leuan rintaan ja kuljen kohti uusia pettymyksiä. Siitä lisää jatkossa :)
Reipaskin olin tänään, kaverin kans käytiin 7 km lenkki heittääs. Hyvä me !
Päätin kuitenki sitte tarkastella sitä peilikuvaa tarkemmin. Oli se kuulkaa kauhiaa kattottavaa. En se voinu olla minä joka sielä oli :/ Ainakaan se en halunnu olla minä !!
Monta iltaa istuin netin ihmeellisessä maailmassa ja etsin vaihtoehtoja. Oli salia jos jonkinlaasta. Naisille, miehille, kaikille, kaiken ikääsille, kokoosille ja näköösille. Valitte ny niistä sitte. Ehän mä eres tienny mitä mä haen. Ehkä joku joka reenaa mun puolesta, nopeesti, tehokkaasti ja halvalla :D No ei kyllä ollu tarjolla. Pojaltani kyselin neuvoja ja neuvoja toki tuli, mutta luulen ettei hänkään kauheen toiveikas ollu mun motivaation suhteen. Onhan lapset hyvin läheltä seuranneet tätä mun valtavaa intoa joka aina loppuu enneku on ees alkanu.
Pistin kuitenkin yhdelle suht hiljan avatulle salille s-postia ja nopeasti sainkin vastauksen ja sovittiin tapaaminen. Lokakuun 21 päivä tavattiin ja astuin ensimmäisen askeleen, sillä hetkellä suureen tuntemattomaan.
Tunnustin realiteetit, musta ei enää tulis kakskymppisen vartaloista, bikini aika oli ajanut mun ohi. Kuhan ny sais ees ton kokouimapuku ajan takasi :D
"Aikuinen nainen mä oon ... " ei kyllä yhtää tuntunu siltä. Vähä kyllä pelottiki kun ne mun lukuisat yritykset liikkua oli yks toisensa jälkeen kariutunu. Joko nyt mun motivaatio riittää tähän muutokseen vai paanko taas leuan rintaan ja kuljen kohti uusia pettymyksiä. Siitä lisää jatkossa :)
Reipaskin olin tänään, kaverin kans käytiin 7 km lenkki heittääs. Hyvä me !
Kommentit