Lokakuun ensimmäisessä tapaamisessa juteltiin menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Kartotettiin sitä mikä ois mulle se oikee tapa lähtee liikkeelle. Ne valmentajat otti mut vastaan niinku oisin ollu vanha tuttu. Heti jotenki tuntu kotoosalta paikalta. Sovittiin että alootan seuraavalla viikolla sellaases Star ryhmäs. Siinä olis 4 muuta naista mun lisäksi ja tavattaas 3 kertaa viikos. Niin me sitte alootettiin, ihan liikunnan "alkeista" Juteltiin ja tutustuttiin toisiimme, vähä haisteltiin ilmapiiriä ja sitte oikee reenattiin.
Tavoolleni uskollisena hikosin ku pieni porsas, joka karvan nokasta hiki tippuu ja vaatteet oli aiva märkänä. Pari kertaa kerkesin miättiin et miltä mä maharan näytää, mut sit totesin ettei sillä ollu mitää merkitystä. Mä olin tullu reenaamaan, en näyttämään nätiltä. Omalla kehonpainolla reenattiin, iliman mitää hianoja kuntosali härveleitä. Outoo, kuinka tehokasta se oli. Tunti meni niin nopiaa ettei mitää järkee. Koutsi käski varautumaan siihen että huomenna on paikat kipeenä .... miten nii huomenna ? Ne oli ny jo ihan krampis :D sillee hyvällä tavalla.
Ensimmäisten reeni kertojen jälkeen paikat oli niin kipeet ettei oo tosikaan. Vessanpöntölle istues sanotin uuren ooppera-aarian joka kerta. Istuminen, makaaminen, kävely ja pelkästään oleminen sattu niin vietävästi. Oon kuullu sanottavan "Ei kipuu, ei hyötyy" kai tästä kaikesta kivusta sitte on jotaki hyötyä.Ihmisestä löytyy viikko toisensa jälkeen, uusi ja entistä kipeempiä lihaksia. Mutta kuinka kivaa meillä olikaan. Mietittiin vähän syömisiä, juomisia ja liikuttiin siinä samas. Tunnit meni kun siivillä ja into kasvoi koko ajan. Olin nyt varmaan saanu sen kipinän siihen liikuntaan.
Siinä sitte aikuunen ihminen opetteli uutta suuntaa elämäänsä. Puuskututti, hengästytti, heikotti, välillä oksetti ja silti oli niin sairaan hyvä fiilis kaikesta siitä tekemisestä. Kyykyt, punnerrukset, leuanveto, hölkkä, käsipainot, ym. ym. tuli tutuks. Enää ne ei niin kauheesti pelottanu. Salilla on ihmisiä kaikista ikäryhmistä, kaiken ikäsiä, kaiken kokosia ja monista eri lähtökohdista salille tulleet. Kaikki kannustaa toisiaan ja tsemppaa parempiin suorituksiin. Koskaan ei ole tullu tunnetta että joku kattois pitkään, tai nenänvarttaan pitkin. Toiset ovat jo pitkän linjan reenaajia ja toiset kuten mä, vasta alkajia, silti jokainen saa suorittaa reenin omalla tasollaan. MÄ OON LÖYTÄNY PAIKKANI !
Näin on päästy alkuun ja saatu liikunta osaksi omaa arkeeni. Tekemistä on vielä ja paljon. Ei Roomaakaan paiväs rakennettu, eikä mummaa viikos kuntoon reenata. Syöminen on ihan oma juttunsa, palataan siihen sitte tuonnempana :)
Tavoolleni uskollisena hikosin ku pieni porsas, joka karvan nokasta hiki tippuu ja vaatteet oli aiva märkänä. Pari kertaa kerkesin miättiin et miltä mä maharan näytää, mut sit totesin ettei sillä ollu mitää merkitystä. Mä olin tullu reenaamaan, en näyttämään nätiltä. Omalla kehonpainolla reenattiin, iliman mitää hianoja kuntosali härveleitä. Outoo, kuinka tehokasta se oli. Tunti meni niin nopiaa ettei mitää järkee. Koutsi käski varautumaan siihen että huomenna on paikat kipeenä .... miten nii huomenna ? Ne oli ny jo ihan krampis :D sillee hyvällä tavalla.
Ensimmäisten reeni kertojen jälkeen paikat oli niin kipeet ettei oo tosikaan. Vessanpöntölle istues sanotin uuren ooppera-aarian joka kerta. Istuminen, makaaminen, kävely ja pelkästään oleminen sattu niin vietävästi. Oon kuullu sanottavan "Ei kipuu, ei hyötyy" kai tästä kaikesta kivusta sitte on jotaki hyötyä.Ihmisestä löytyy viikko toisensa jälkeen, uusi ja entistä kipeempiä lihaksia. Mutta kuinka kivaa meillä olikaan. Mietittiin vähän syömisiä, juomisia ja liikuttiin siinä samas. Tunnit meni kun siivillä ja into kasvoi koko ajan. Olin nyt varmaan saanu sen kipinän siihen liikuntaan.
Näin on päästy alkuun ja saatu liikunta osaksi omaa arkeeni. Tekemistä on vielä ja paljon. Ei Roomaakaan paiväs rakennettu, eikä mummaa viikos kuntoon reenata. Syöminen on ihan oma juttunsa, palataan siihen sitte tuonnempana :)
Kommentit
T. Mummareenaa