Ajattelin kertoa kuulumisia, vaikka mitään liikuntaan viittaavaa en oo suorittanu muutamaan viikkoon. Kun henkisesti ei voi hyvin, ei mistään tekemisestä tuu mitään.
Läheisen sairaus ja kuolema, pistää kaiken ihan uusiksi. Kaikki mikä on tähän asti ollu tärkiää ja merkityksellistä, on menettäny merkityksensä. Tuntuu kun tää peruskuntolenkki ei loppuusi ollenkaan 😥 Jokainen askel on raskas ja välillä tuntuu että suru musertaa alleen. Elämään jäänyttä tyhjiötä, ei pysty täyttämään millään ja pelkästään sängystä nouseminen on ponnistus joka vastaa, reipasta reeniä, normaali oloissa.
"Päivää kerrallaan ..."
"Itke, se helpottaa ..."
"Suru helpottaa, aikanaan ..."
Lohduttavia sanoja, kosketuksia, eleitä ja ilmeitä, osootuksia siitä että ympärillä on välittäviä ihmisiä 💔 Niistä tuloo hyvä olo, vaikka siinä hetkes ne itkettääki 😪 Pahinta mitä ihiminen voi surun hetkellä teherä, on ohittaa se tilanne, kun mitään ei olis tapahtunukkaan. Jollei pysty tai osaa sanua mitää nii, taputtaa vaikka olalle tai ottaa kärestä, kuhan ei kävele ohi, osoottamatta mitään. Sureva ei kanna mitää tarttuvaa tautia, sureva ei mee rikki sanoosta tai kosketuksesta. Sureva on surullinen ja hyvin tunteellinen. Surun hetkellä, kaikki tunteet on suuria, niin ilot ku surutki. Kun nauretaan, nauretaan aiva vetet silimis ja sama itkun kans.
🙏 oon niin kiitollinen mun läheisistä 💗 Tuki jonka oon saanu, on aivan korvaamatonta.
Isäntä on hualehtinu monista käytännön asioosta mm. mun ruakkimisesta 💙
Mun lapset 💙💚💛 ei tartte muuta sanua💎
ja siskot 💗💗💗
Likkojen kans on käyty surukävelyillä. Tekee hyvää olla ulukona, luonnos ja käyrä tapahtumia läpi, kerta toisensa jäläkehen. Välillä itketähän ja välillä nauretahan. Mitään kovia urheilu suarituksia emmä tee, vaan kävelemmä kaikes rauhas ja kertaamma kaikkia tapahtunutta. Se teköö oikee hyvää ja lohorullista ku suru on yhteenen ja kaikki saa purkaa tuntojansa. Näitä kävelyytä jatketahan nii kauan ku on tarvis 💕😘
Kaiken tämän keskellä kävin ortopedin vastaanotolla ja lääkäri päätti, että jalaasta otetahan muutama pitkä rauta pois. Josko se sitte alakaas paranemahan. Orottelen siis kutsua leikkaukseen. Leikkauksen jäläkehen on 2-3 viikon sairausloma ja sitte varmahan taas vähä kuntoutusta.
Ja toivon että sitte tulis koipi siihen kuntohon että pääsisisn takaasi normaalihin työhön ja elämään 🙏😇
Nyt suren niin kauan kun surettaa ja jatkan PK-lenkkejä, niin kauan kun siihen on tarvetta. Kertoilen teille välillä kuinka asiat etenee ja koska oon taas siinä kunnossa, että reenaan niinku ennen vanhaan 💪 toivotaan ettei siihen mee enää kauhian kauaa 😍
Lepää
rauhassa
rakas
äiti 💖
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/mita-suru-on/
Laitoon liitteeksi Potilaan Lääkärilehden artikkelin surusta, joka on mun miälestä hyvin kirjootettu
"Päivää kerrallaan ..."
"Itke, se helpottaa ..."
"Suru helpottaa, aikanaan ..."
Lohduttavia sanoja, kosketuksia, eleitä ja ilmeitä, osootuksia siitä että ympärillä on välittäviä ihmisiä 💔 Niistä tuloo hyvä olo, vaikka siinä hetkes ne itkettääki 😪 Pahinta mitä ihiminen voi surun hetkellä teherä, on ohittaa se tilanne, kun mitään ei olis tapahtunukkaan. Jollei pysty tai osaa sanua mitää nii, taputtaa vaikka olalle tai ottaa kärestä, kuhan ei kävele ohi, osoottamatta mitään. Sureva ei kanna mitää tarttuvaa tautia, sureva ei mee rikki sanoosta tai kosketuksesta. Sureva on surullinen ja hyvin tunteellinen. Surun hetkellä, kaikki tunteet on suuria, niin ilot ku surutki. Kun nauretaan, nauretaan aiva vetet silimis ja sama itkun kans.
Isäntä on hualehtinu monista käytännön asioosta mm. mun ruakkimisesta 💙
Mun lapset 💙💚💛 ei tartte muuta sanua💎
ja siskot 💗💗💗
Likkojen kans on käyty surukävelyillä. Tekee hyvää olla ulukona, luonnos ja käyrä tapahtumia läpi, kerta toisensa jäläkehen. Välillä itketähän ja välillä nauretahan. Mitään kovia urheilu suarituksia emmä tee, vaan kävelemmä kaikes rauhas ja kertaamma kaikkia tapahtunutta. Se teköö oikee hyvää ja lohorullista ku suru on yhteenen ja kaikki saa purkaa tuntojansa. Näitä kävelyytä jatketahan nii kauan ku on tarvis 💕😘
Kaiken tämän keskellä kävin ortopedin vastaanotolla ja lääkäri päätti, että jalaasta otetahan muutama pitkä rauta pois. Josko se sitte alakaas paranemahan. Orottelen siis kutsua leikkaukseen. Leikkauksen jäläkehen on 2-3 viikon sairausloma ja sitte varmahan taas vähä kuntoutusta.
Ja toivon että sitte tulis koipi siihen kuntohon että pääsisisn takaasi normaalihin työhön ja elämään 🙏😇
Nyt suren niin kauan kun surettaa ja jatkan PK-lenkkejä, niin kauan kun siihen on tarvetta. Kertoilen teille välillä kuinka asiat etenee ja koska oon taas siinä kunnossa, että reenaan niinku ennen vanhaan 💪 toivotaan ettei siihen mee enää kauhian kauaa 😍
Lepää
rauhassa
rakas
äiti 💖
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/mita-suru-on/
Laitoon liitteeksi Potilaan Lääkärilehden artikkelin surusta, joka on mun miälestä hyvin kirjootettu
Kommentit