Siirry pääsisältöön

Onni tulee pienistä asioista !

Nyt on vietetty pari vapaapäivää töistä, levätty ja hissunkissun liikuskeltu. Lauantain hyvä olo on jatkunu ja pienistä jutuista on osannu iloita 😉 Sunnuntaina oltiin viettämässä pienen prinsessan 4-vuotis synttäreitä ja pöyrät notku kaikkia herkkuja. Minä join vaan kahvia, herkut annoin olla pöyräs. Olin niin tyytyväänen itteeni. Taas sellaanen ittensä voittaminen ettei voi olla ku onnellinen ...

Kotona lämmittelin ruoka-annoksen jossa oli parsaa, porkkanaa, jauhelihaa ja pari keitettyä kananmunaa. Ei mikää gurmee ateria, mutta vattan täytti ihan mukavasti 😋 Oli mukava ilima ja lähärimmä lenkille. Ei ollu liukas ja ihan lämminki tammikuun ilimaksi. Vajaan 5 kilometrin lenkki ja taas sai onnitella itteensä ku sai luunsa liikkeelle. Onneksi on oppinu iloittemaan arjen pienistä jutuista 😊 Ei tarvi olla mitään niin kummallisia asioita kunhan vaan oppii huomaamaan ne pienet onnen tuojat 😍

Maanantai kului ystävän tapaamisella ja kahvittelulla, tämäki niitä pieniä onnen hetkiä. Vähäksi aikaa vaan istahtaa ja höpötellä asioota, eikä kiirusta mihinkää 💕
Illaksi T2M:lle reenaamaan. Aerobinen reeni, matalalla sykkeellä. 30 minuuttia ja 5 minuuttia per laite. Sellanen rauhallinen höpöttely-köpöttely 😀 Ihanan virkistävää ja mukavaa ! Jos ny pitääs sillee lyhyesti sanoo niin voisin väittää olevani melko onnellinen 💖 puntariki oli tänä aamuna mukava ja näytti lukemia jokka veti suupieltä vähä hymyyn 😉 Työtä on vielä ennen kesäkuuta mut suunta alkaa olla oikee ... 💪

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Näitä polkuja tallaan .....

Viikko alakoo vapaapäivällä ja voi kuulkaa kuinka etevä mä oon laiskottelemaan. Ensi olin koko päivän tekemättä mitää ja sitte vähä huilasin. Käytin käytännös  päivän välttelemällä kaiken näkööstä tekemistä ... Illalla sain ku sainki itteni liikkeelle ja oikee kuulkaa fillarilla salille. Matkahan ei kauhian pitkä oo, mut saavutus se on tämäki ihimiselle joka tarvii kaikkeen siirtymiseen auton.  Ilima oli erelleen aivan mahtava ja mikäs siinä oli pyöräilles ... täysiä 😳 Mä en ymmärrä miksei pyörällä voi ajaa sille rauhallisesti ja hiljaa. Pakko mennä aina niin lujaa ku vaan jaksaa polokia. Perille ku pääsöö nii hiki virtaa ja on aiva pualikuallu 😕 Pitää ruveta opetteloon  Tuskaasen kuuma ilima ja hikipääs pyöräälty salimatka 😅 ja mikä ihana ilmastointi meirän Liikus 😍 Kyllä oli hyvä vetää käsireeni läpi vaikka lämmin oliki, nii ei yhtää ollu tuskaasta. Painoja koitin pikkuusen lisäällä, ku alakoo olla vanhat jo kevyitä 💪 Hyvä reeni ja reippaasti pyörällä kotia.  Tiista

Hurja jumppa heti viikon alkuun !!

Jouluviikko käynnistyi hirmu juoksumaratonilla seinäjoen kauppaliikkeissä ! Tip, tap, kulkuset ja satoja ihmisiä. Välillä piti päästä koutsin komentoon ja reeniä tekeen, jaksaa taas jatkaa shoppailua :D Tiesinhän minä että korttipakkahan se sielä orottaa :) joten pakkohan reenaamaan oli päästä ... ... salille päästyäni koutsilla oli käressään korttipakka ... Katottiin liikkeet:  Jos pakasta nousee PATA teen niin monta kyykkyä kun kortti osoittaa ...  ... RUUTU kertoo tehtävistä linkkareista. Ruutu 9 ja teet 9 linkkaria. Seuraavana nousee ruutu kurko ja niin tehään 13 linkkaria lisää .....     RISTI n noustessa pakasta tehään vauhtipunnerruksia, niin monta kun kortti kertoo :) Joko tangolla, kahvakuulilla tai käsipainoilla. Itelle osu 5 kilon käsipainot !   Neljäntenä maana HERTTA ja tietenki yhtenä liikkeenä burpee. Kortti kortilta ja liike liikkeeltä pakka läpi. Koutsi käänteli kortit ja kertoi mitä tehään ja paljoko. Jokaista liik

AJATUKSET JÄRJESTYKSEHEN

Päivällensä 12 viikkua sitte tein kohtalokkaan pyllähryksen ja jalaka, se on erelleen paketis 😳 On kyllä ollu henkisesti raskas ja samalla opettavaanen 12 viikkua.  Silloon ku kaaruun, päällimmäänen ajatus oli että töihin ja reeniihin palaan heti ku vaan suinki pystyn. Aivan kauhia oli ajatella, etten pääse töihin. Niin hullulta ku se kuulostaaki nii tykkään aivan kauhiasti työstäni, avaruuren pääkaupungin laitoshuoltajana. Monelle siivoojan tyä on aivan punaanen vaate. Mutta mä tykkään ja paljo. Ihan paniikis miätiin että jourun olemaan pois työstäni ainaki sen kuus viikkua. Voi ku oliski riittäny se kuus viikua 😕 Nyt on menty 12 ja tällä viikolla torstaina oon ensimmääsen kerran pistäny koko painon jalakani päälle. Kotona koitan kulukia iliman keppiä ja ku meen pihalle nii otan toisen kepin joukkohon. Kipeytyyhän se 😟 mutta pakkohan täs on kävelemään ruveta.  Alakuhun oli melekoonen uhuma päällä ja pääs pyäri lauseet "Töihin meen heti ku maharollista, kyllä mä jotaki p